Vasta ihan lähivuosina on havahduttu yleisemminkin siihen, kuinka raskasta ja stressaavaa on jatkuva altistus kaikenmoiselle äänisaasteelle.
Tämä kaikkialle ulottuva meteli on nykyään niin tavallista ja kaikenkattavaa, ettei ihminen normaalisti edes rekisteröi sitä enää arjessaan. Kun ei ole suoraa vertailukohtaa, niin aivo pyrkii sen aktiivisesti häivyttämään mielestään. Kuinka usein mökillä kuultu lause on: ”Ihanan hiljaista.”
Urbaanissa ympäristössä liikenteen melu ja tietyön äänet vähän niin kuin kuuluvat asiaan. Kaupassa taustamusiikki ja se yllättävän kovaääninen kylmäkoneiden hurina menee ihan tiedostamatta ohi havaintokynnyksen.
Avokonttorien kaikuisa hälinä ja taustalla soiva radio… noh, kaikkeen tottuu… vai tottuuko sittenkään?
Maailmalla on tehty paljon hyvin perusteellisia ja pitkäaikaisia tutkimuksia siitä, miten ympäristön häly ja meteli vaikuttaa pitkäaikaisessa altistuksessa ihmisen psyykkiseen ja fyysiseen kuormitukseen.
Onkin jännää, että iltapäivälehtien otsikoihin revitään tämän tästä mitä karmeimpia tapoja kuolla sydän- ja verisuonitauteihin, mutta tästä sinänsä arkisesta mutta vakavasta altistajasta, melusta, ei kirjoiteta mediassa, tiedejulkaisuja lukuun ottamatta, sanaakaan.
Ihan perhanan validien tutkimusten mukaan pitkäaikainen melualtistus voi olla sekä ihan fyysinen että psyykkinen kuormitustekijä. Se voi aiheuttaa yleistä levottomuutta, ahdistuneisuutta, keskittymishäiriöitä, uniongelmia sekä yleistä vitutusta.
Ja jatkuva stressihän nostaa elimistön kortisolia, joka puolestaan on suorassa yhteydessä niin verenpainetauteihin kuin liikalihavuuteenkin.
Toimistohälyssä erityisesti jatkuva puheensorina, keskeytykset ja hallinnan puute lisäävät koettua stressiä ja keskittymisponnistelua. Ja avokonttoreissa ja kouluissa korostuvat keskittymishäiriöt vielä entisestään.
Toisin sanoen ihmisaivo on silleen kalibroitu, että äkilliset hälyäänet, kuten puhelimen pärinä ja ihmisten puhe tiettyine ”iskusanoineen” (sanoiko tuo juuri nimeni?), nousee havaintohorisonttiin, ja siinäpä se ajatus sitten herkästi katkeaakin.
Ei kuulosta kovin tehokkaalta tai stressivapaalta, eihän?
Ja alan tutkimuksissa on lähtökohtana lähes poikkeuksetta ns. ”normi-ihmiset.” Entäpäs jos olet neuroepätyypillinen, jolloin maailman metelit ja aistiärsykkeet voivat raskauttaa moninkertaisesti!?!
No mikäs tähän auttais?
No mitäs se vastamelukuulokkeiden suunnittelija sitten oikein suosittelisi ratkaisuksi melusaasteen torppaamiseen?
No ihan ensimmäiseksi takoisin firmanne/koulunne pomohenkilön päähän, että jos alamaisia on pakko rankaista avokonttoreilla, niin edes sen verran välitettäis niistä ihmisistä tai edes tehokkuudesta, että palkattais suunnitteluvaiheessa mukaan myös akustiikkasuunnittelija ja toteutetaan se niitten suunnitelma.
Takaan, että työteho ja työssäviihtyvyys paranisi rutkasti ja sairauspoissaolot vähenisivät roimasti.
Ja kaikkialle muualle voinkin sitten suositella hyviä vastamelukuulokkeita.
Meillä Valcolla on loistavan ja studiotasoisen äänenlaadun ja käyttömukavuuden lisäksi panostettu tosi paljon luonnolliseen melunhallintaan. Useammalla mikrofonilla toteutettu aktiivinen vastamelu vaimentaa ympäristöhälyä just silleen sopivasti.
Me ei yritetäkään tehdä ns. ”nolla-aistikapseleita”, jotka blokkaa kaiken äänen ulkopuolelle, vaan hälyä vaimennetaan just sopivasti, jotta se ei kuormita aivoa liikaa ja musiikista ja sen nyansseista voi nauttia täysipainoisesti hälyisässäkin ympäristössä ilman, että sitä tarvitsee luukuttaa kuulovaurion rajoilla.
Mutta sitten kuitenkin, jos joku haluaa kiinnittää huomiosi, on se sitten reskontran Reiska tai kuorma-auto, niin sekin tapahtuu kyllä.
Ja tiedättekös, aika monet käyttävät meidän kuulokkeita ilman, että edes kuuntelevat musiikkia.
Kuten eräskin asiakas palautteessaan osuvasti ilmaisi:
”Ne vain kääntävät maailman volumenappulaa vähän pienemmälle.”

Compártelo con tus amigos
¿Compensa reparar los auriculares o comprar unos nuevos?