Kuolemantähden rakennus on hidasta hommaa, kun pitäisi tuhat miljardia biljoonaa kerätä 199 euron kuulokkeista. Päätimme nopeuttaa hanketta lähettämällä kaksi nuorisolaista kiertämään Suomen festarit ja messut kesän 2026 ajan, jotta saadaan ihmiset näkemään, kuulemaan ja ostamaan Valcon tuotteita siellä, missä on jo valmiiksi humalaisia päätöksentekijöitä.
Etsimme nyt toista näistä kahdesta ihmisestä. Toinen on jo valittu, ja hän on varmasti maailman toiseksi paras työkaveri. Mistä se ensimmäinen löytyy, sitä emme tiedä. Mahdollisesti sinä olet se. Mahdollisesti et.
Toinen kiertuelainen soittaa kitaraa ja myy kuulokkeita. Sinun tehtäväsi on laulaa ja myydä kuulokkeita. Tai jos laulu ei ole vahvuus, niin ulista tai säestää jollain muulla (omalla) soittimella sopivassa rytmissä. Valco ei ole Sibelius-Akatemia, mutta emme myöskään halua, että ihmiset pakenevat kojumme luota korvat verillä. Suunnilleen sävelessä pysyminen riittää.
Lisäksi myyt kuulokkeita. Käytännössä olette ständillä, jossa kävijät ovat pääsääntöisesti enemmän tai vähemmän humalassa. Sinä et. Ainakaan työaikana. Mitä iltaisin teet vapaa-ajallasi, ei kuulu meille, kunhan aamulla pystyt taas seisomaan tiskin takana ja muistamaan, että VMK25.2 maksaa 199 euroa eikä 19,90.
Kaiken tämän ohella kesän fiiliksiä pitäisi sitten postailla Valcon someen. Tätä voi tehdä myös vähemmän selvinpäin. Meillä ei ole oikein minkäänlaista sensuuria. Somealustoilla voi kyllä olla.
Startti ja maali ovat Tampereella. Sinne ja sieltä takaisin matkustat omalla kustannuksellasi. Helpointa tämä on siis, jos asut jo valmiiksi Tampereella tai sen lähistöllä. Pirkkalassa asuvatkin pärjäävät. Jos asut Inarissa, kannattaa miettiä, syökö lentolippu kesäkauden tienestit.
KETÄ ETSIMME
- Olet vähintään 18-vuotias. Tämä ei ole ikärasismia, vaan laki. Alkoholia kaadetaan festareilla naapuriteltassa, eikä kukaan halua selittää viranomaisille, miksi alaikäinen kätyrimme bailaa kuin pääministeri.
- Sinulla on B-ajokortti. Auton on liikuttava paikasta toiseen, ja jonkun täytyy istua ratin takana. Kitaransoittajalla saattaa olla viinaa veressä, joten se joku olet sinä. Tai sitten päinvastoin. Vuorotellen mielellään.
- Hallitset somen. Facebook ja Instagram ovat sinulle vanhoja tuttuja (tai tuttuja siitä, että isi ja äiti käyttävät). Mutta ennen kaikkea TikTok on sinun valtakuntasi. Tiedät mikä trendaa, ja uskallat hypätä kameran eteen omalla naamallasi. Jos joudut keksimään jokaisen videon kohdalla "voi ei, näkyykö siinä leuka" -tekosyitä, tämä työ ei ehkä ole sinua varten.
- Sinulla on rautaiset hermot. Festariyleisö on humalassa. Messuyleisö on krapulassa. Molemmat haluavat selittää, miksi heidän vanhat kuulokkeensa olivat parempia kuin uudet meidän, joita he eivät ole vielä kokeilleet. Tähän pitää osata hymyillä ja vastata "mielenkiintoinen näkökulma", vaikka mielessä toivoo, että sade alkaisi ja huuhtoisi kaikki nämä ihmiset pois.
- Osaat myydä. Et niin, että opettelet ulkoa "sulkemistekniikoita" jostain LinkedIn-postauksesta, vaan niin, että pystyt kertomaan asiakkaalle suoraan ja rehellisesti, miksi nämä kuulokkeet kannattaa ostaa. Aiempi kokemus torimyynnistä, kassatyöstä, tarjoilusta tai muusta hommasta, jossa joutuu olemaan tyhmien ihmisten kanssa tekemisissä krapulassa, on selvä etu.
BONUSSEKTORI
Näistä emme maksa enempää, mutta ne tekevät sinusta todennäköisemmin valitun:
- Kokemus festarityöstä, vaikka pelkkänä järjestyksenvalvojana tai tiskinpesijänä. Tiedät, mitä on luvassa.
- Kokemus esiintymisestä yleisön edessä. Ujot persoonat eivät pärjää, kun keskellä Ilosaarirock-aamupäivää pitäisi saada ainakin kolme ihmistä pysähtymään teltan eteen.
- Ajokokemus pakettiautosta. Tämä ei ole rekka, mutta ei myöskään äiteen vanha Polo. Jos peruutuskamera on sinulle ainoa kontakti maailmaan auton takana, harkitse vielä.
MITÄ KIERTUEKÄTYRÖINTIIN KUULUU
- Festareilla ja messuilla esiintyminen, eli laulu tai muu esiintyminen kitaransoittajan rinnalla.
- Valcon ständin pystyttäminen, purkaminen ja kasaaminen uudestaan. Tähän kuuluu raskaita laatikoita, sateita, mutaa ja yksi vetoketju, joka on aina rikki.
- Kuulokkeiden myynti tiskillä.
- Sosiaalisen median sisältö koko kiertueen ajan. Valcon tilille, ei sinun. Jos haluat samalla omalle, ole hyvä.
- Auton ajaminen festarilta toiselle. Jossain välissä myös lataaminen. Meillä on ekologisesti sähkö auto.
- Tien päällä nukkuminen. Tai huoneessa. Lähtökohtaisesti tavoitteena on käydä päiväseltään jossain ja mennä yöksi kotiin, mutta tähän varmasti sisältyy kaikenlaisia muuttujia.
KÄYTÄNNÖN PÄIVÄ KIERTUEELLA
Heräät hotellihuoneessa kahdeksalta. Työkaverisi on jo herännyt viideltä, koska kuorsasit. Aamiainen ei sisälly hintaan, koska firma säästi. Pakkaatte tavarat autoon. Kitaransoittaja unohtaa lippalakin huoneeseen, palaa hakemaan. Lähdette. Palaatte takaisin, koska sinä unohdit puhelimen laturiin. Lähdette.
Festarialueelle saavutaan klo 9. Teltta pystytetään tunnissa, vaikka ohjeessa lukee 10 minuuttia. Joku järjestyksenvalvoja kysyy, oletko oikeassa paikassa. Olet. Hän haluaa silti nähdä paperit. Etsit paperit autosta. Löydät. Pääset jatkamaan.
Klo 10 alkaa esiintyminen. Laulat kolme biisiä. Ensimmäisen aikana kukaan ei pysähdy. Toisen aikana kaksi tyttöä jää nyökyttelemään. Kolmannen jälkeen yksi humalainen tulee kysymään, mistä saa kuulokkeet ja vaimentavatko ne tuon teidän kauhean älämölön. Hän ei osta, mutta lupaa harkita. Sinä lupaat lähettää linkin, mutta unohdat.
Loppupäivä kuluu telttatiskillä. Kaksi myyntiä, neljä alennuspyyntöä, yksi ihminen, joka haluaa kertoa, miten hänen serkkunsa kuulokkeet hajosivat. Selität, että Valcon kuulokkeet ovat korjattavia. Hän ei ymmärrä mitä se tarkoittaa. Selität uudestaan. Hän edelleen ei ymmärrä. Joku ostaa kajarin. Päivä on plussalla.
Illalla kuvaat TikTokin teltan edessä. Kitaransoittaja unohtaa repliikkinsä kolmesti. Otat sen viidettä kertaa. Editoit illalla hotellissa. Postaat. Saat 7 katselua ja yhden kommentin, jossa joku kysyy, oletko sinkku. Et vastaa.
MITÄ TARJOAMME
- 0-tuntisopimus, joka on voimassa syyskuun loppuun. Tämä tarkoittaa, että emme oikeastaan voi luvata sinulle yhtään mitään tunteja. Käytännössä kesä-elokuu ovat kuitenkin täynnä keikkoja. Kun palkattomalle viikolle osuu, voit pitää sen lomana ilman lomarahoja.
- Koska kaikki työ tapahtuu reissussa, joka päivältä nasahtaa tilille verottomia päivärahoja. Tästä se varsinainen voisilmä tulee kaurapuuroon.
- Auton kiertueen ajaksi. Sähkön, tarvittavat majoitukset ja festariliput maksamme. Kahvit toistaiseksi maksamme myös, mutta jos kuluerä karkaa käsistä, otamme asian uudelleen tarkasteluun.
- Hemmetin täyteläisen festarikesän. Näet enemmän festareita kuin yksikään kaverisi, joka käy oikeissa hommissa. Voit kerskua tällä loppuvuoden kaikissa illanvietoissa. Voit jopa unohtaa, että samalla teit töitä, etkä nähnyt yhtään bändiä koska olit myyntikojulla.
- Sääskiä. Paljon sääskiä. Luultavasti vesisadetta ja mutaa.
- Reissaamista. Suomi tulee tutuksi tienpätkä kerrallaan.
- Valcon tuotteita henkilökohtaiseen käyttöön. Tämä on enemmän työkalu kuin etu, koska sinun täytyy osata kertoa niistä asiakkaille, mutta kyllä niistä useimmat maksavat saadakseen itselleen.
- Jonkinlaista palkkaa. Noin 15€ / tunti + päivärahat. Ehkä jotain mielivaltaista bonusta jos tuotteet käyvät hyvin kaupaksi tai joku video lähtee positiivisella tavalla viraaliksi. Älä odota, että voisit ostaa Porschen meidän maksamilla palkoilla. Yrittäjillä itselläänkin on vasta yksi Porsche ja sen eteen on myyty 100 000 paria kuulokkeita.
HAKEMINEN
Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja jokin näyte (puhelinvideo riittää, ei tarvitse studiolaatua) osoitteeseen hr(at)valco.fi otsikolla "Festarikätyri 2026". Jos haluat, linkitä myös someprofiilisi.
Haku päättyy kun sopiva ihminen löytyy. Älä siis jää odottamaan deadlinea. Ensimmäinen keikka on jo 16.5.2026
Jos sinulla on kysyttävää, älä soita. Lähetä sähköpostia samaan osoitteeseen.
Katso Jassen videolta lisätietoja: https://youtube.com/shorts/dEI3XecPl74
Ensi kesänä SINÄ voisit olla tässä: 👇


Jaa kavereille
Valcon asiakaskysely 2026: tulokset ja toimenpiteet
Unohda suomalaiset vastamelukuulokkeet, tässä parempi vaihtoehto